Liisa Ihmemaassa

Runoja, riimejä ja ilmiöitä.

Archive for the tag “krakova”

Krakovan kauhutarinat

FreeWalkingTours.com järjestää Krakovassa useita erilaisia kiertokävelyjä, joista yksi on nimeltään Macaber Krakow. Ihan selvää, että tuolle kierrokselle oli päästävä.

Kierros alkoi kello 19 Mariankirkon edestä, jossa oppaamme Jack pohjusti kierrosta kertomalla ihmisen ikiaikaisesta kiinnostuksesta kuolemaan ja useista taideteoksista, joissa kuvataan tanssia Kuoleman kanssa.

Sunnuntairangaistus

Mariankirkon sisäänkäynnin molemmin puolin on kettingillä kiviseinässä kiinni rautaiset kaularaudat, joihin keskiaikaiset syntiset kytkettiin joko yhdeksi tai useaksi sunnuntaiksi – riippuen rikoksen vakavuudesta. Yleisin syy sunnuntairangaistukseen oli haureus, sillä intiimi läheisyys kuului ainoastaan avioliittoon, ainakin virallisesti. Rangaistukset pantiin täytäntöön sunnuntaisin, jolloin koko kaupunki tuli kirkkoon jumalanpalvelukseen. Kaularaudassa oli varmasti erittäin epämukavaa, mutta pahemmaksi rangaistuksen teki julkinen nöyryytys. Väkijoukon heittämät tomaatit tai kivet eivät varmasti myöskään tehneet oloa mukavammaksi.

Kahleet Mariankirkon ovenpielessä

Kahleet Mariankirkon ovenpielessä

Noituus

Krakovassa, kuten muuallakin Euroopassa, pelättiin keskiajalla noitia. Oli yleisessä tiedossa, että punatukkaiset naiset olivat suurella todennäköisyydellä noitia. Mikäli naisella oli myös vihreät silmät ja sattumalta vielä musta kissa, niin asia oli varma. Noituudesta syytetyille naisille tehtiin ns. noitatesti, eli syytetty sidottiin käsistä ja heitettiin Krakovan läpi virtaavaan Vistula-jokeen. Mikäli sidottu nainen upposi ja hukkui, niin hän oli syytön. Joskus syytön saatettiin vetää rantaan ja elvyttää, mutta usein pelastustoimiin ryhdyttiin liian myöhään, sillä haluttiin olla varmoja, ettei kyse ole paholaisen juonesta. Mikäli nainen onnistui pysyttelemään pinnalla, johtui se yksinkertaisesti siitä, että naisen kumppani, paholainen, yrittää pitää tätä hengissä. Nainen tuomittiin noidaksi ja useimmissa tapauksissa poltettiin roviolla. Joissain tapauksissa noituudesta tuomitut joutuivat vankilaan.

Vampyyrit

Krakovan keskusaukion rakennustöissä on löytynyt vanhoja hautoja, joista viiden epäillään olleen vampyyrien viimeisiä lepopaikkoja. Vampyyrit tunnistettiin siitä, että ruumiiden kädet ja polvet oli sidottu ja kaulat katkaistu. Päät oli asetettu arkun päälle tai kauan ruumiista. Näin oli varmistettu, että herätessään vampyyri ei ylety sidotuilla käsillään päähänsä, eikä näin pääse nousemaan arkustaan ja puremaan ketään. Kun haudat löytyivät keskiajalla, niin ruumiiden leukojen väliin laitettin vielä varmistukseksi tiiliskivet. Tällä varmistettiin se, että kun vampyyri herää ja vaistomaisesti puree hampaansa yhteen, niin tämän hampaat katkeavat osuessaan tiiliskiveen. Näiden turvatoimien jälkeen Krakovassa ei ole vampyyreitä näkynyt.

Nymfomaaninunna

Krakovan ulkopuolella on nunnaluostari, joka on täysin eristettynä muusta maailmasta. Kun sinne kerran menee, niin sinne myöskin jää. Nunnat eivät poistu luostarin alueelta missään tapaujsessa, kuoltuaankin heidät haudataan luostarin maille.

Entisaikaan poliisilla tai viranomaisilla ei ollut minkäänlaista valtaa luostareihin, eikä luostarin alueelle päästetty ulkopuolisia. Vuosien mittaan luostarista kuului kuitenkin usein valitusta ja huutoja, minkä takia ihmiset alkoivat epäilemään, että luostarissa pidetään jotakuta vankina. Huhut olivat niin voimakkaita, että lopulta kirkon vallanpitäjät järjestivät luostariin etsinnän, jonka tarkoituksena oli osoittaa huhut perättömiksi. Etsintäpartio tutki koko luostarin ja asuinhuoneiden kohdalla he löysivät käytävän perältä seinän siitä, missä olisi pitänyt olla ovi. Etsijät tutkivat seinää ja yksi tiili antoi myöten ja putosi lattialle. Syntyneestä aukosta nousi kuvottova haju ja takaa paljastui huone, jonka lattialla kyyhötti ihmistä muistuttava hahmo. Hahmo osoittautui nunnaksi, joka oli ollut lukittuna huoneeseensa kahdenkymmenen vuoden ajan. Nunnalla oli ollut haureita taipumuksia ja estääkseen tätä hiippailemasta tapaamaan miehiä, olivat kanssasisaret muuranneet nunnan huoneeseensa.

Nunna toimitettiin mielisairaalaan hoitoon ja tämän jälkeen huhut luostarista lakkasivat.

Suljettu portti

Suljettu portti

Verkahallin veitsi

Verkahallin sisäänkäynnin yläpuolella roikkuu suuri veitsi, joka entisaikoina toimi pelotteena mahdollisille varkaille. Jos varas jäi kiinni, niin häneltä leikattiin rangaistukseksi joko korva tai käsi. Jos varas jäi toistamiseen kiinni, niin rangaistuksena saattoi olla hirsipuu tai joskus jopa mestaus, mikäli ryöstön kohde oli ollut erityisen arvokas (yli 3 slotia – nykyrahassa noin 0,75€).

Nykyaikana suosituin varkauden kohde on ollyt kyseinen veitsi, joka on ryöstetty jo 37 kertaa.

Verkahallin veitsi

Verkahallin veitsi

Nainen mustissa

Krakovan vanhassa kaupungissa on palatsi, jossa on raportoitu useita selittämättömiä tapahtumia – lukitut ikkunat ja ovet avautuvat, tavarat vaihtavat paikkaa ja ovatpa jotkut jopa nähneet vieraan hahmon liikkuvan palatsin käytävillä. Kyseessä on nuori nainen, joka on pukeutunut mustaan pitsiin. Myös hänen päänsä on verhottu mustalla pitsihunnulla. Tapahtumat saivat alkunsa seuraavasta tapahtumasta:

Oli myöhäinen syysilta ja kaupungin pappi oli vetäynyt kotiinsa yöpuulle pitkän päivän jälkeen. Pappi oli jo yöpaidassa, kun hänen oveensa kolkutettiin ja hätääntynyt mies pyysi pappia tulemaan kuolevan luo antamaan viimeisen voitelun. Pappi pukeutui kiireesti ja seurasi miestä pihalla odottaviin vaunuihin. Pappi kiipesi vaunuihin ja yllättyi melkoisesti, kun vaunuissa olikin jo matkustaja, kaupungin teloittaja. Vaunun ikkunat oli peitetty raskain verhoin, joten pappi ei nähnyt minne häntä oltiin viemässä. Elettyään koko elämänsä kaupungissa, hän kuitenkin tunnisti reitin ja tiesi mihin taloon hänet ja teloittaja ohjattiin.

Miehet vietiin talon kellariin, jossa pienessä huoneessa oli kaksi ihmistä. Toinen oli nuori, noin 16-vuotias tyttö, jonka silmät olivat itkusta punaiset ja turvonneet. Tytön lisäksi huoneessa oli pitkä ja hoikka valkotukkainen ja -partainen mies, noin 60-70 -vuotias. Vanha mies pyysi pappia antamaan tytölle viimeisen voitelun, sillä tämä oli kuolemassa. Pappi teki säikähtäneenä työtä käskettyä ja kun hän oli valmis, niin vanha mies käski teloittajan katkaisemaan tytön kaulan. Ja niin teloittaja teki. Tämän jälkeen molemmat vieraat ohjattiin yläkertaan, jossa vanha valkotukkainen mies tarjosi heille viiniä. Pappi oli hyvin hermostunut ja läikytti suurimman osan viinistä lattialle. Tämä koitui papin pelastukseksi, sillä vaunuihin päästyään teloittaja alkoi korista ja kuoli suu vaahdossa viinissä olleesta myrkystä. Pappi hyppäsi ulos vaunuista ja juoksi pakoon niin nopeasti kuin taisi.

Pappi ei puhunut tuon syysillan tapahtumista kenellekään, ennenkuin kertoi kaiken kuolinvuoteellaan. Pappi ei tiennyt mitä tyttö oli tehnyt perheelleen, mikä olisi saanut perheen patriarkan määräämään tytön kuolemaan. Ehkä tyttö oli uhmannut perhettään rakastumalla alhaiseen poikaan, mutta sitä emme saa koskaan tietää.

Talon kunnostustöiden yhteydessä kellarista löytyi nuoren naisen ruumis. Tämän jälkeen ei ole ollut epäilystäkään siitä, kuka talon käytävillä kulkee.

Palatsi, jossa nainen mustissa kummittelee

Palatsi, jossa nainen mustissa kummittelee

Näiden tarinoiden lisäksi opas kertoi krakovalaisista sarjamurhaajista, keskiaikaisista hirttäjäisistä ja muista julkisista teloituksista, teloittajan työstä, munkeista ja bordellista, naisesta harmaissa sekä elävältä hautaamisesta. Kierros sopi täydellisesti loppukesän pimenevään iltaan ja vanhan kaupungin muurien sisään.

Wieliczkan suolakaivos

Auschwitz-käynnin jälkeen oli oikeastaan helpottavaa tutustua toisenlaiseen nähtävyyteen – UNESCO:n maailmaperintökohde Wieliczkan suolakaivokseen.

Pääsylippu Wieliczkan suolakaivoksiin

Pääsylippu Wieliczkan suolakaivoksiin

"Kukkakaalisuolaa" kaivoksen seinillä

”Kukkakaalisuolaa” kaivoksen seinillä

Kaivokseen laskeuduttiin pienissä ryhmissä oppaan johdolla. Vierailijoita käy päivässä tuhansia, joten oppaamme piti kiirettä ja suorastaan kiisimme alas kapeita puisia portaita. Laskeuduimme 135 metrin syvyyteen ja kiersimme kaivoksen käytäviä noin 2,5 kilometriä. Kaivoksessa oli viileää, mutta sukkahousut ja huppari riitti lämmittämään.

Kuljimme kapeita ja matalia käytäviä pieniin huoneisiin ja suuriin holveihin. Vierailimme kahdessa maanalaisessa kappelissa, ”ostoskeskuksessa” ja kahvilassa. Näimme maanalaisia järviä, joista yhteen heitin kolikon. Aiemmin kaivoksessa turistikierrokseen kuului myös maanalainen venematka, mutta siitä luovuttiin kun joukko saksalaisia sotilaita hukkui veneen kaaduttua. Miehet olivat humalassa ja heitä oli veneessä liikaa.

Suolakaiverrus maanalaisen seurakuntasalin seinässä

Suolakaiverrus maanalaisen seurakuntasalin seinässä

Korkeita hoveja ja kapeita käytäviä

Korkeita hoveja ja kapeita käytäviä

Kattokruunu

Kattokruunu

Kattokruunu ja suolakristallit

Kattokruunu ja suolakristallit

Suolapatsas

Suolapatsas

Takaisin maanpinnalle pääsimme nopealla mutta erittäin pienellä ja pimeällä hissillä, jolla matkustaminen oli hyvinkin mielenkiintoinen kokemus. Retken parasta antia oli paikallinen opas, jonka kuiva huumori kruunasi käynnin. Suolakaivos oli ehdottomasti käynnin arvoinen, mutta ei sovellu henkilöille, joita ahdistaa pienissä tiloissa. Joskin samalla on pakko todeta, että ainakaan se osa kaivoksesta, jossa turisteja kierrätetään, ei vastannut käsitystäni ahtaasta ja likaisesta luolasta, jossa miehet möyrivät hakkujen ja kypärien kanssa, vaan näimme upeita näytteitä kaivosmiesten käsityötaidoista.

Kaivos oli hyvin ilmastoitu ja täynnä yllätyksiä. Matkamuistoksi ostin – yllätysyllätys – suolaa.

Auschwitz-Birkenau

En ollut ollenkaan varma, että halusinko oikeasti käydä keskitysleirillä, mutta kun kerran olin Krakovassa, niin retki melkeinpä varasi itse itsensä. Tai no, oikeasti varasin retken netistä päivää ennen lähtöä säästääkseni itseäni stressiltä paikanpäällä. Minulla on kun paha tapa stressata tekemättömistä suunnitelmista. Noh, katselin mahdollisia retkikohteita netistä ennen lähtöä ja monessa paikassa suositeltiin Auschwitzin lisäksi käyntiä paikallisessa suolakaivoksessa. Siis missä? Miksi? Kuin sopuli konsanaan päätin, että jos muutkin niin kyllä minäkin ja varasin päiväretken, jossa käydään sekä Auschwitzissä, Birkenaussa että Wieliczkan suolakaivoksessa. Tiesin, että kaikkiin paikkoihin on mahdollista mennä myös ominpäin käyttäen julkista liikennettä, mutta valitsin helpon sopulitavan, joka kyllä vastasi odotuksiani.

KrakowShuttle.comin retki maksoi 249zl (56€) sisältäen kuljetukset, sisäänpääsymaksut, opastetut kierrokset ja lounaan. Lähtö hotellilta oli klo 8.50 ja takaisin minut tuotiin klo 19.30. Pitkä päivä siis, mutta kokemisen arvoinen. Ehdottomasti. (Paikanpäällä Krakovassa retket olisi saanut edullisemmin, noin 200 zl.)

Arbeit Macht Frei – Auschwitz I

Aurinko paistaa ja kevyt tuulenvire viilentää ihoa. Parkkipaikka on täynnä busseja ja kaikkialla on turisteja, yksin tai ryhmissä. Tunnelma on ystävällinen, hermostunut, jopa hieman hilpeä. ”Käykää ensin vessassa”, ohjeistaa opas. Yksi sloti, ole hyvä. Pienessä vessakopissa en voi olla miettimättä, että entä jos ovi ei enää avaudukaan. Mutta avautuu se ja kiipeän kellarista takaisin aurinkoon.

Opastettu kierros on alkamassa. Saamme kuulokkeet, jotta oppaan puhe kuuluu tasaisesti kaikille. Kierros Auschwitzissä alkaa kulkemalla pahamaineisen ’Arbeit Macht Frei’ -portin läpi. Alue on aidattu kaksinkertaisella piikkilanka-aidalla, jossa vuosina 1940-45 kulki korkeajännite. Kuolemanvaara, julistaa varoituskyltti.

Arbeit Macht Frei - Auschwitzin portilla

Arbeit Macht Frei – Ausschwitzen portilla

Halt!

Halt!

Punaiset tiilitalot ovat ulkoapäin kauniita, niitä ei alunperin rakennettu vankeutta tai kidutusta varten, vaan ne palvelivat Puolan armeijan parakkeina; majoitus- ja toimistorakennuksina. Rakennukset ovat symmetrisesti vieretysten, kahdessa rivissä. Niiden keskellä ja väleissä kulkee siisti hiekkatie ja vihreää nurmea on kaikkialla. Puut humisevat hiljaa tuulessa ja aurinko paistaa. Vaikea kuvitella, että 70 vuotta sitten tällä samalla paikalla asui ja kulki kuolemaan tuomittuja ihmisiä. Ehkä joku ammuttiin juuri tässä, missä nyt seison.

Turisteja on paljon, joten aloitamme parakista numero 7, joka esittelee vankien elintiloja – makuuhuoneita ja peseytymistiloja. Leirille tultuaan vangit majoittuivat ensimmäisten viikkojen ajan lattialle, olkien päälle. Myöhemmin he saattoivat saada jonkinlaisen patjan, joskin se piti todennäköisimmin jakaa vähintään yhden toisen ihmisen kanssa. Peseytymistilat ovat ankeat ja lavuaari tuo mieleen lähinnä eläinten juottokaukalon. Parakin seinät ovat täynnä valokuvia vangeista. Hiukset on ajeltu ja kaikilla on yllään jonkinlainen vangin haalari. Kuvissa lukee vangin nimi, leirille saapumispäivä sekä kuolinpäivä. Vain harva on kestänyt leirillä pidempään kuin kuukauden, vaikka Auschwitz ei alkujaan varsinainen tuhoamisleiri ollutkaan. Kuvat kuolleista sisaruksista jäävät mieleen.

Auschwitzin vanki

Eugenia Flis, Auschwitzin vanki 5.2.-6.5.1943

Siirrymme parkkiin numero 11, joka tunnetaan myös kuoleman parakkina (Death block). Siellä nimittäin kuulusteltiin vankeja sekä pantiin täytäntöön tuomioita. Kellarin pimeissä ja matalissa selleissä kidutettiin ja murhattiin ihmisiä milloin mistäkin syystä. Tai ilman syytä, oikeastaan. Osa selleistä on omistettu nälkiinnyttämiselle ja rivin viimeinen, numero 20, tukehduttamiselle. Selliin tulee vain hyvin vähän ilmaa, eli kun sinne ahdettiin 30 ihmistä, niin happi loppui ennemmin tai myöhemmin. Toisella käytävällä on seisontasellejä, jotka oli tarkoitettu kidutukseen. Pieneen, noin neliömetrin kokoiseen koppiin pakotettiin neljä tai viisi ihmistä, minkä jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seistä. Näitä sellejä käytettiin lähinnä yöaikaan, sillä päivisin vangit kävivät töissä.

Auschwitz - Block 11

Auschwitz – Block 11

Opas kertoo vain yhden tarinan, mutta se viiltää sitäkin syvemmältä. Muistan kuulleeni tarinan ennenkin, ehkä joskus koulussa kun katsoimme Schindlerin Listan. Eräs vanki tuomittiin kuolemaan nälkiintymällä, mutta pappi Maximillian Kolbe tarjoutui ottamaan miehen paikan ja kuolemaan tämän puolesta. Kolbe osoittautui kuitenkin niin sitkeäksi, että edes kaksi viikkoa ilman ruokaa ei häntä tappanut, vaan natsien piti lopulta antaa hänelle tappava ruiske. Sellissä, jossa Kolbe nälkiintyi, on itsensä paavin tuoma kynttilä.

Kynttillä kellarisellin ikkunalla

Kynttillä kellarisellin ikkunalla

Kuolemanparakin ulkopuolella ammuttiin tuomitut vangit. Viereisen parakin ikkunat on laudoitettu umpeen ja natsit käyttivät aseissaan äänenvaimentimia, sillä he pyrkivät estämään paniikin leviämistä leirissä. Nämä toimet eivät kuitenkaan estäneet tiedon leviämistä.

Tuomion pihan laudoitetut ikkunat

Tuomion pihan laudoitetut ikkunat

Parakki numero 4 oli kamala. Tiesin jo etukäteen odottaa näkeväni ihmisten hiuksia, mutta tämä oli silti se näky mistä tuli huono olo. Iso huone puolillaan ihmisten irti leikattuja hiuksia; yhteensä yli kaksi tonnia. Natsien tarkoituksena oli hyötyä vangeista mahdollisimman paljon, joten kaikki, millä saattoi olla jotakin käyttöä, otettiin talteen. Hiuksia oli tarkoitus käyttää muun muassa kankaan valamistukseen ja sukkien ja verkkojen kutomiseen.

Parakissa on myös nähtävänä suuri kasa silmälaseja, tekojalkoja ja muita apuvälineitä, matkalaukkuja, tuhansia lasten, naisten ja miesten kenkiä, partasuteja sekä pottia ja vateja.

Matkalaukut

Matkalaukut

Kasa kenkiä

Kasa kenkiä

Peltipurkit

Peltipurkit

Seisomme parakkien välissä olevalla aukiolla, jossa suoritettiin kaksi kertaa päivässä nimenhuuto. Tai numeronhuuto, sillä saapuessaan leirille ihmisiltä vietiin heidän nimensä ja tilalle, vasempaan käsivarteen, tatuoitiin numerosarja. Leiriltä vapautetut pienet lapset, kysyttäessä heidän nimeään, näyttivät käsivarsiinsa tatuoituja numeroita. Nimillä ei ollut merkitystä ja lapset olivat unohtaneet ne.

And they said, “From now on you do not answer by your name. Your name is your number.” And the delusion, the disappointment, the discouragement that I felt, I felt like I was not a human person anymore.
– Lilly Appelbaum Lublin Malnik

Opas kertoo yhdestä nimenhuudosta, joka pidettiin sen jälkeen, kun kolme miestä oli onnistunut pakenemaan leiriltä. Natsit sanoivat, että nimenhuuto kestää niin pitkään, kunnes joku kertoo, miten miehet ovat onnistuneet pakenemaan. Muut eivät tienneet juurikaan mitään, tai halunneet kertoa. Nimenhuuto kesti 19 tuntia, jonka ajan vangit joutuivat seisomaan paikoillaan. Tämän jälkeen otettiin käyttöön käytäntö, jossa jokaista paennutta vankia kohden nälkiinnytettäisiin kuoliaaksi 10 leiriin jäänyttä ihmistä.

Käymme Auschwitzin rekonstruktoidussa kaasukammiossa, jossa syanidipohjainen hyönteismyrkky Zyklon B tappoi tuhansia ihmisiä, joiden ruumiit poltettiin viereisen krematorion polttouuneissa.

Kaasukammion ovi

Kaasukammion ovi

Auschwitz II – Birkenau

Kun Auschwitzin keskitysleiri pian todettiin liian pieneksi, niin rakennettiin Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiri. Osa leirille kuljetetuista vietiin suoraan kaasukammioihin, osa majoitettiin parakkeihin. Valinnan elämästä ja kuolemasta teki leirin lääkäri, pelkästään katsomalla ihmistä. Käden heilautuksella lääkäri määräsi ihmiset joko kaasukammioon tai työhön kykenevänä majoitettavaksi yhteen lukuisista parakeista.

Auschwitz II - Birkenau

Auschwitz II – Birkenau

Rautatien päätepiste, kaasukammioiden edessä

Rautatien päätepiste, kaasukammioiden edessä

Kaasukammio raunioina

Kaasukammio raunioina

Olot leirillä olivat alkeelliset ja vagit pääsivät pesutiloihin noin kahdeksi minuutiksi päivässä, kertoo opas. Myös vessassa käyntejä ja niissä vietettävää aikaa säännösteltiin. Yhteen parakkiin majoitettiin noin 700 ihmistä, joiden makuulavitsat olivat kolmessa kerroksessa. Yhdellä lavitsalla nukkui neljä tai viisi ihmistä. Parakeissa oli lämmitysuunit, mutta vain hyvin vähän polttopuita. Kylminä öinä saattoi kuolla useita ihmisiä.

Majoitusparakki Auschwitz II - Birkenaussa

Majoitusparakki Auschwitz II – Birkenaussa

Olemme parakissa, jossa asui alle 14-vuotiaita lapsia. Seinälle on piirretty kaksi kuvaa – toisessa lapset leikkivät ja toisessa on koulurakennus ”Schule”. Lasten ei tarvinnut työskennellä, joten monet valehtelivat ikänsä hieman alhaisemmaksi välttyäkseen pakkotyöltä. Lapset tosin saivat vähemmän ruokaa ja joutuivat viettämään myös päivänsä leirissä. Parakissa asuneet lapset eivät olleet juutalaisia, sillä lähes poikkeuksetta kaikki tuhoamisleirille tulleet juutalaislapset vietiin kaasukammioihin.

Piirros seinällä

Piirros seinällä

Tiiliparakit ovat hiljaiset ja puurakennelmista on pystyssä vain muuratut savupiiput. Kaasukammiot ja Mengelin laboratorio raunioina. Alue on käsittämättömän laaja. Yhtälailla käsittämättömältä tuntuu se, että Auschwitzissä murhattiin yli 1,1 miljoonaa ihmistä. Elävänä leiriltä poistui alle 200,000 ihmistä, mutta moni siitäkin joukosta kuoli joko ns. kuoleman marssilla (death march) tai toisella keskitysleirillä. Kun puna-armeijan joukot saapuivat leiriin 27.1.1945, niin jäljellä oli enää 7,000 vankia vapautettavaksi. Jäljellejääneet olivat huonossa kunnossa ja moni kuoli vielä vapautuksen jälkeenkin.

Suuntaamme kohti porttia. Olen ulkona ensimmäisenä enkä katso taakseni. Käykää vessassa ennen bussimatkaa, ohjeistaa taas opas. Vessa on leirin porttien sisäpuolella, joten joudun palaamaan. Yksi sloti, ole hyvä.

Never forget

Never forget

Post Navigation

%d bloggers like this: