Liisa Ihmemaassa

Runoja, riimejä ja ilmiöitä.

Archive for the tag “kaipaus”

Longing

IMG_0104

Karibianmeri – Isla Mujeres, Meksiko

”I am longing to be with you, and by the sea, where we can talk together freely and build our castles in the air.”

― Bram Stoker, Dracula

Puhu äänellä jonka kuulen

Kumpaa sinä pelkäät,
melua vai rauhaa?
Kumpaa sinä kaihdat,
yksinäisyyttä vai laumaa?
Miksi sä itket,
kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

Olet syvää vettä,
luoksepääsemätön vuori
Unohdettu ullakko,
olet titaaninen kuori
Miksi sä itket,
kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?
Miksi sä itket,
kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen

Olen yksinkertainen, aina selitystä vailla
Sinä kartta monimutkainen, matka vierahilla mailla
Miksi sä itket kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Puhu äänellä, jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen
Puhu äänellä, jonka kuulen
Puhu äänellä, jonka kuulen
Puhu äänellä, jonka kuulen

-Happoradio, Puhu äänellä jonka kuulen

Kaikki on jo sanottu

Kaikki on jo sanottu, kirjoitettu:
minä vain sanon sen sinulle, sinulle
vielä kerran

-Pertti Nieminen

Paennut

Rakastinko sinua?
Tiedä en tuota.
Värisin, kun lähdit
sieluni luota.

Tiedän: kun lähdit,
et lähtenyt syyttä.
Kieltää on mahdoton
välttämättömyyttä.

Väistyi sieluni
sisimmäisin verho.
Nähdä et kestänyt,
pakenit, perho,

säikähdit synkkää
arvoitusta:
eteesi aukeni
yö sysimusta,

pimeän kuilun näit, peninkulmaa
syvemmän – pakenit
näkyä julmaa.

Rakastinko sinua?
tiedä en tuota –
värisin, kun lähdit
sieluni luota.

-Kaarlo Sarkia

Tuulisella terassilla

Istun tuulisella terassilla,
ja katselen merelle
viileän lasin ylitse…

ja syksyn taivas
pukeutuu purppuraan,
purppuraan ja kultaan
yllä mustan maan,
ja tiedän että et tänä iltana
päässyt tulemaan,
et tänään etkä huomenna: etkä enää milloinkaan
Istun tuulisella terassilla,
ja tiedän sen jo

ja pronssiin on valettu
meren kumea aallokko,
likaiset lokit levällään taivasta vasten
Istun tuulisella terassilla,
ja tiedän sen jo

että et tänä iltana päässyt tulemaan,
et tänään etkä huomenna: et enää milloinkaan
Istun tuulisella terassilla,
ja tiedän sen jo

-Arto Melleri

Den enda stunden – Ainoa hetki

Allena var jag, han kom allena;
förbi min bana hans bana ledde.
Han dröjde icke, men tänkte dröja,
han talte icke, men ögat talte.
Du obekante, du välbekante!
En dag försvinner, ett år förflyter,
det ena minnet det andra jagar;
den korta stunden blev hos mig evigt,
den bittra stunden, den ljuva stunden.

***

Mä yksin olin,
hän yksin tuli;
mun tieni ohi
vei hänen tiensä.
Ei luokse jäänyt,
mut jäädä aikoi,
ei puhutellut,
mut silmä puhui.-
Sa outo ollut,
sa tuttu tullut!
Pois päivä karkaa,
ja vuosi kuluu,
pois muisto toinen
jo toisen ajaa;
jäi lyhyt hetki
se mulle iäks,
se karvas hetki,
se armas hetki.

-J.L. Runeberg

Minulla on sinua ikävä

Minulla on sinua ikävä

Jos tulisit, ottaisin kädestä
ja sanoisin päivää,
tietäisit.

-Helinä Siikala

Missään maailmassa

Missään maailmassa
ei meillä ole paikkaa
rakastaa

ei päivissä
ei unissa
ei auringossa
ei kuutamossa

ei edes tähdissä

kuitenkin koko maailma
vain siksi on olemassa
että saatoimme
löytää toisemme

-Maria Ahlstedt

Mitä on huomenna?

Mitä on huomenna? Ehkä ei sinua.
Ehkä toisen syli ja uusi kosketus ja samantapainen tuska…
Minä lähden luotasi varmemmin kuin kukaan toinen.
Minä palaan takaisin kuin kappale sinun omaa tuskaasi.
Tulen luoksesi toisesta taivaasta uuden päätöksen tehneenä.
Tulen luoksesi toiselta tähdeltä katse entisellään.
Tulen luoksesi vanha kaipuuni uutena piirteiltään.
Tulen luoksesi omituisena, ilkeänä ja uskollisena
sinun sydämesi kaukaisen kotiaavikon villieläimen askelin.
Sinä taistelet minua vastaan rajusti ja voimattomasti
niin kuin ihminen taistelee vain kohtaloaan, onneaan ja tähteään vastaan.
Minä hymyilen ja kiedon silkkilankoja sormeni ympäri
ja sinun kohtalosi pienen kerän minä kätken leninkini poimuun.

-Edith Södergran

Tänä yönä voin kirjoittaa…

Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.

Kirjoittaa vaikkapa: ”Yö on tähtikirkas
ja sinisinä värisevät kaukaiset planeetat.”

Yötuuli kiertelee taivaalla ja laulaa.

Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Minä rakastin häntä, ja toisinaan hänkin rakasti minua.

Tällaisina öinä pidin häntä sylissäni.
Niin monet kerrat suutelin häntä loputtoman taivaan alla.

Hän rakasti minua, ja toisinaan minäkin rakastin häntä.
Miten olla rakastamatta hänen suuria kiinteitä silmiään.

Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Ajatella ettei minulla ole häntä. Tuntea menettäneeni hänet.

Kuunnella valtavaa yötä, sitäkin valtavampaa ilman häntä.
Ja runo laskeutuu sieluun kuin kaste niittyyn.

Mitä siitä ettei rakkauteni kyennyt pidättämään häntä.
Yö on tähtikirkas eikä hän ole luonani.

Siinä kaikki. Kaukana joku laulaa. Kaukana.
Minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.

Katseeni etsii häntä kuin lähestyäkseen.
Sydämeni etsii häntä, eikä hän ole luonani.

Sama yö joka vaalentaa samat puut.
Me, silloiset, emme ole samat enää.

En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta kuinka rakastin.
Minun ääneni hapuili tuulta yltääkseen hänen kuuluviinsa.

En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta ehkäpä rakastan.
Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä.

Koska tällaisina öinä pidin häntä sylissäni
minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.

Vaikka tämä olisi viimeinen tuska jonka hän minulle tuottaa
ja nämä viimeiset säkeet jotka hänelle kirjoitan.

-Pablo Neruda

Lähtevien laivojen satama

Minä olen vain satama pieni
joka laivoja rakastaa,
jossa aina öisin palaa
pari lyhtyä kalpeaa.
Minun luonani laivat ei viihdy,
olen pieni ja maineeton.
Pois suuria purjeita aina
meri kaunis kutsunut on.

Minä nytkin merelle katson.
sydän itkeä melkein vois,
sillä syksyllä luotani lähti
se laiva ihana pois,
joka suurempi muita oli
ja jota mä rakastin,
kun saapui se korkein keuloin
ja purjein ylpeilevin.

Sekin laiturit harmaat jätti.
Jäi veteen jäljet vain.
Minä kauan ja ikävöiden
sen jälkiä mereltä hain.
Tuli laivoja muita kyllä
tuli soitossa musiikin
ja tuoksuvin hedelmälastein…
minä niitäkin rakastin.

Mutta niitten lähtöä koskaan
en itkenyt niin kuin sen,
jonka jälkiä vieläkin öisin
sydän vavisten hyväilen,
kun lyhtyni himmeinä palaa
ja mereltä tulevat
vain lokit ja tuulen leyhkät
ja laineet sieluttomat.

-Oiva Paloheimo

Post Navigation

%d bloggers like this: