Liisa Ihmemaassa

Runoja, riimejä ja ilmiöitä.

Auschwitz-Birkenau

En ollut ollenkaan varma, että halusinko oikeasti käydä keskitysleirillä, mutta kun kerran olin Krakovassa, niin retki melkeinpä varasi itse itsensä. Tai no, oikeasti varasin retken netistä päivää ennen lähtöä säästääkseni itseäni stressiltä paikanpäällä. Minulla on kun paha tapa stressata tekemättömistä suunnitelmista. Noh, katselin mahdollisia retkikohteita netistä ennen lähtöä ja monessa paikassa suositeltiin Auschwitzin lisäksi käyntiä paikallisessa suolakaivoksessa. Siis missä? Miksi? Kuin sopuli konsanaan päätin, että jos muutkin niin kyllä minäkin ja varasin päiväretken, jossa käydään sekä Auschwitzissä, Birkenaussa että Wieliczkan suolakaivoksessa. Tiesin, että kaikkiin paikkoihin on mahdollista mennä myös ominpäin käyttäen julkista liikennettä, mutta valitsin helpon sopulitavan, joka kyllä vastasi odotuksiani.

KrakowShuttle.comin retki maksoi 249zl (56€) sisältäen kuljetukset, sisäänpääsymaksut, opastetut kierrokset ja lounaan. Lähtö hotellilta oli klo 8.50 ja takaisin minut tuotiin klo 19.30. Pitkä päivä siis, mutta kokemisen arvoinen. Ehdottomasti. (Paikanpäällä Krakovassa retket olisi saanut edullisemmin, noin 200 zl.)

Arbeit Macht Frei – Auschwitz I

Aurinko paistaa ja kevyt tuulenvire viilentää ihoa. Parkkipaikka on täynnä busseja ja kaikkialla on turisteja, yksin tai ryhmissä. Tunnelma on ystävällinen, hermostunut, jopa hieman hilpeä. ”Käykää ensin vessassa”, ohjeistaa opas. Yksi sloti, ole hyvä. Pienessä vessakopissa en voi olla miettimättä, että entä jos ovi ei enää avaudukaan. Mutta avautuu se ja kiipeän kellarista takaisin aurinkoon.

Opastettu kierros on alkamassa. Saamme kuulokkeet, jotta oppaan puhe kuuluu tasaisesti kaikille. Kierros Auschwitzissä alkaa kulkemalla pahamaineisen ’Arbeit Macht Frei’ -portin läpi. Alue on aidattu kaksinkertaisella piikkilanka-aidalla, jossa vuosina 1940-45 kulki korkeajännite. Kuolemanvaara, julistaa varoituskyltti.

Arbeit Macht Frei - Auschwitzin portilla

Arbeit Macht Frei – Ausschwitzen portilla

Halt!

Halt!

Punaiset tiilitalot ovat ulkoapäin kauniita, niitä ei alunperin rakennettu vankeutta tai kidutusta varten, vaan ne palvelivat Puolan armeijan parakkeina; majoitus- ja toimistorakennuksina. Rakennukset ovat symmetrisesti vieretysten, kahdessa rivissä. Niiden keskellä ja väleissä kulkee siisti hiekkatie ja vihreää nurmea on kaikkialla. Puut humisevat hiljaa tuulessa ja aurinko paistaa. Vaikea kuvitella, että 70 vuotta sitten tällä samalla paikalla asui ja kulki kuolemaan tuomittuja ihmisiä. Ehkä joku ammuttiin juuri tässä, missä nyt seison.

Turisteja on paljon, joten aloitamme parakista numero 7, joka esittelee vankien elintiloja – makuuhuoneita ja peseytymistiloja. Leirille tultuaan vangit majoittuivat ensimmäisten viikkojen ajan lattialle, olkien päälle. Myöhemmin he saattoivat saada jonkinlaisen patjan, joskin se piti todennäköisimmin jakaa vähintään yhden toisen ihmisen kanssa. Peseytymistilat ovat ankeat ja lavuaari tuo mieleen lähinnä eläinten juottokaukalon. Parakin seinät ovat täynnä valokuvia vangeista. Hiukset on ajeltu ja kaikilla on yllään jonkinlainen vangin haalari. Kuvissa lukee vangin nimi, leirille saapumispäivä sekä kuolinpäivä. Vain harva on kestänyt leirillä pidempään kuin kuukauden, vaikka Auschwitz ei alkujaan varsinainen tuhoamisleiri ollutkaan. Kuvat kuolleista sisaruksista jäävät mieleen.

Auschwitzin vanki

Eugenia Flis, Auschwitzin vanki 5.2.-6.5.1943

Siirrymme parkkiin numero 11, joka tunnetaan myös kuoleman parakkina (Death block). Siellä nimittäin kuulusteltiin vankeja sekä pantiin täytäntöön tuomioita. Kellarin pimeissä ja matalissa selleissä kidutettiin ja murhattiin ihmisiä milloin mistäkin syystä. Tai ilman syytä, oikeastaan. Osa selleistä on omistettu nälkiinnyttämiselle ja rivin viimeinen, numero 20, tukehduttamiselle. Selliin tulee vain hyvin vähän ilmaa, eli kun sinne ahdettiin 30 ihmistä, niin happi loppui ennemmin tai myöhemmin. Toisella käytävällä on seisontasellejä, jotka oli tarkoitettu kidutukseen. Pieneen, noin neliömetrin kokoiseen koppiin pakotettiin neljä tai viisi ihmistä, minkä jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seistä. Näitä sellejä käytettiin lähinnä yöaikaan, sillä päivisin vangit kävivät töissä.

Auschwitz - Block 11

Auschwitz – Block 11

Opas kertoo vain yhden tarinan, mutta se viiltää sitäkin syvemmältä. Muistan kuulleeni tarinan ennenkin, ehkä joskus koulussa kun katsoimme Schindlerin Listan. Eräs vanki tuomittiin kuolemaan nälkiintymällä, mutta pappi Maximillian Kolbe tarjoutui ottamaan miehen paikan ja kuolemaan tämän puolesta. Kolbe osoittautui kuitenkin niin sitkeäksi, että edes kaksi viikkoa ilman ruokaa ei häntä tappanut, vaan natsien piti lopulta antaa hänelle tappava ruiske. Sellissä, jossa Kolbe nälkiintyi, on itsensä paavin tuoma kynttilä.

Kynttillä kellarisellin ikkunalla

Kynttillä kellarisellin ikkunalla

Kuolemanparakin ulkopuolella ammuttiin tuomitut vangit. Viereisen parakin ikkunat on laudoitettu umpeen ja natsit käyttivät aseissaan äänenvaimentimia, sillä he pyrkivät estämään paniikin leviämistä leirissä. Nämä toimet eivät kuitenkaan estäneet tiedon leviämistä.

Tuomion pihan laudoitetut ikkunat

Tuomion pihan laudoitetut ikkunat

Parakki numero 4 oli kamala. Tiesin jo etukäteen odottaa näkeväni ihmisten hiuksia, mutta tämä oli silti se näky mistä tuli huono olo. Iso huone puolillaan ihmisten irti leikattuja hiuksia; yhteensä yli kaksi tonnia. Natsien tarkoituksena oli hyötyä vangeista mahdollisimman paljon, joten kaikki, millä saattoi olla jotakin käyttöä, otettiin talteen. Hiuksia oli tarkoitus käyttää muun muassa kankaan valamistukseen ja sukkien ja verkkojen kutomiseen.

Parakissa on myös nähtävänä suuri kasa silmälaseja, tekojalkoja ja muita apuvälineitä, matkalaukkuja, tuhansia lasten, naisten ja miesten kenkiä, partasuteja sekä pottia ja vateja.

Matkalaukut

Matkalaukut

Kasa kenkiä

Kasa kenkiä

Peltipurkit

Peltipurkit

Seisomme parakkien välissä olevalla aukiolla, jossa suoritettiin kaksi kertaa päivässä nimenhuuto. Tai numeronhuuto, sillä saapuessaan leirille ihmisiltä vietiin heidän nimensä ja tilalle, vasempaan käsivarteen, tatuoitiin numerosarja. Leiriltä vapautetut pienet lapset, kysyttäessä heidän nimeään, näyttivät käsivarsiinsa tatuoituja numeroita. Nimillä ei ollut merkitystä ja lapset olivat unohtaneet ne.

And they said, “From now on you do not answer by your name. Your name is your number.” And the delusion, the disappointment, the discouragement that I felt, I felt like I was not a human person anymore.
– Lilly Appelbaum Lublin Malnik

Opas kertoo yhdestä nimenhuudosta, joka pidettiin sen jälkeen, kun kolme miestä oli onnistunut pakenemaan leiriltä. Natsit sanoivat, että nimenhuuto kestää niin pitkään, kunnes joku kertoo, miten miehet ovat onnistuneet pakenemaan. Muut eivät tienneet juurikaan mitään, tai halunneet kertoa. Nimenhuuto kesti 19 tuntia, jonka ajan vangit joutuivat seisomaan paikoillaan. Tämän jälkeen otettiin käyttöön käytäntö, jossa jokaista paennutta vankia kohden nälkiinnytettäisiin kuoliaaksi 10 leiriin jäänyttä ihmistä.

Käymme Auschwitzin rekonstruktoidussa kaasukammiossa, jossa syanidipohjainen hyönteismyrkky Zyklon B tappoi tuhansia ihmisiä, joiden ruumiit poltettiin viereisen krematorion polttouuneissa.

Kaasukammion ovi

Kaasukammion ovi

Auschwitz II – Birkenau

Kun Auschwitzin keskitysleiri pian todettiin liian pieneksi, niin rakennettiin Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiri. Osa leirille kuljetetuista vietiin suoraan kaasukammioihin, osa majoitettiin parakkeihin. Valinnan elämästä ja kuolemasta teki leirin lääkäri, pelkästään katsomalla ihmistä. Käden heilautuksella lääkäri määräsi ihmiset joko kaasukammioon tai työhön kykenevänä majoitettavaksi yhteen lukuisista parakeista.

Auschwitz II - Birkenau

Auschwitz II – Birkenau

Rautatien päätepiste, kaasukammioiden edessä

Rautatien päätepiste, kaasukammioiden edessä

Kaasukammio raunioina

Kaasukammio raunioina

Olot leirillä olivat alkeelliset ja vagit pääsivät pesutiloihin noin kahdeksi minuutiksi päivässä, kertoo opas. Myös vessassa käyntejä ja niissä vietettävää aikaa säännösteltiin. Yhteen parakkiin majoitettiin noin 700 ihmistä, joiden makuulavitsat olivat kolmessa kerroksessa. Yhdellä lavitsalla nukkui neljä tai viisi ihmistä. Parakeissa oli lämmitysuunit, mutta vain hyvin vähän polttopuita. Kylminä öinä saattoi kuolla useita ihmisiä.

Majoitusparakki Auschwitz II - Birkenaussa

Majoitusparakki Auschwitz II – Birkenaussa

Olemme parakissa, jossa asui alle 14-vuotiaita lapsia. Seinälle on piirretty kaksi kuvaa – toisessa lapset leikkivät ja toisessa on koulurakennus ”Schule”. Lasten ei tarvinnut työskennellä, joten monet valehtelivat ikänsä hieman alhaisemmaksi välttyäkseen pakkotyöltä. Lapset tosin saivat vähemmän ruokaa ja joutuivat viettämään myös päivänsä leirissä. Parakissa asuneet lapset eivät olleet juutalaisia, sillä lähes poikkeuksetta kaikki tuhoamisleirille tulleet juutalaislapset vietiin kaasukammioihin.

Piirros seinällä

Piirros seinällä

Tiiliparakit ovat hiljaiset ja puurakennelmista on pystyssä vain muuratut savupiiput. Kaasukammiot ja Mengelin laboratorio raunioina. Alue on käsittämättömän laaja. Yhtälailla käsittämättömältä tuntuu se, että Auschwitzissä murhattiin yli 1,1 miljoonaa ihmistä. Elävänä leiriltä poistui alle 200,000 ihmistä, mutta moni siitäkin joukosta kuoli joko ns. kuoleman marssilla (death march) tai toisella keskitysleirillä. Kun puna-armeijan joukot saapuivat leiriin 27.1.1945, niin jäljellä oli enää 7,000 vankia vapautettavaksi. Jäljellejääneet olivat huonossa kunnossa ja moni kuoli vielä vapautuksen jälkeenkin.

Suuntaamme kohti porttia. Olen ulkona ensimmäisenä enkä katso taakseni. Käykää vessassa ennen bussimatkaa, ohjeistaa taas opas. Vessa on leirin porttien sisäpuolella, joten joudun palaamaan. Yksi sloti, ole hyvä.

Never forget

Never forget

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: